Tehokas toteuttaja huudettu!

Meidät tunnetaan siitä, että saadaan asiat tapahtumaan aikataulussa, budjetissa ja brändin näköisesti. Me tuodaan pöytään ratkaisuja, ei ongelmia. Ja huolehditaan, että matkan varrella on myös hauskaa! Rakennetaan kokonaisuuksia, jotka herättävät huomiota ja jäävät mieleen. Tehdään tehokkaasti, tyyliä unohtamatta.

 Avaimet käteen kuulostaa retrolta, mutta kuvastaa edelleen parhaiten meidän tapaa toimia. Logistiikka, tuotanto, luvat, tekniikka, tiimit, materiaalit, hauikset… Kaikki kulkee meidän kautta. Hoidetaan koko paketti alusta loppuun ja pidetään langat käsissä.

Me ymmärretään, että kampanjan tai tapahtuman pitää näyttää joka kulmasta just eikä melkein, mutta samalla sen täytyy myös herättää tunteita. Me muotoillaan pysäyttäviä asiakaskokemuksia, tarkistetaan jokainen kontaktipiste ja varmistetaan, että kokonaisuus kulkee brändin tavoitteiden mukaisesti. Lopputulos? Kokemus, joka jää elämään niin kuluttajien, asiakkaan kuin meidänkin mielissä ja sydämissä.

Onnistumista ei toki mitata vain fiiliksellä, vaan turvaudutaan lukuihin. Kaikesta syntyy dataa, eikä me pelätä käyttää sitä. Kampanjan päätteeksi saat raportin, josta löytyy muutakin kuin kauniita kuvia: vaikutus, mittarit, kuluttajadata, opit ja kehitysehdotukset jatkoon.

Me tuotetaan kokemuksia, jotka vahvistavat brändiä, sitouttavat yleisöä ja tuottavat tulosta.

Muun muassa näistä me voidaan ottaa koppia:

Yritystapahtumat

Yritystapahtumat

B2B-tapahtumat, jotka sitouttavat, erottuvat massasta ja jättävät muistijäljen. Pienistä tiimitapaamisista tuhansien kävijöiden tilaisuuksiin, liiketoimintaa aidosti tukien.

Myymäläkalusteet ja POS

Myymäläkalusteet ja POS

Ratkaisuja, joissa brändi näkyy ja tuntuu siellä missä ostopäätös tehdään. Yksittäisistä POS-elementeistä kokonaisiin myymäläratkaisuihin - avaimet käteen.

Kauppa- ja ravintolakanavat

Kauppa- ja ravintolakanavat

Ostopäätöstä ohjaavia toteutuksia, jotka lisäävät tunnettuutta ja tuovat tulosta. Instore-aktivointeja, maistatuksia ja pop up -baareja.

Brändiaktivoinnit

Brändiaktivoinnit

Kokemuksia, joissa kuluttaja pääsee osaksi brändin tarinaa. Pienemmistä kohtaamisista jättimäisiin yleisötapahtumiin ja festivaaleihin.

Messut

Messut

Visuaalisesti viimeistellyt, sisällöllisesti kiinnostavat ja tuotannollisesti fiksut messut, Kokemuksella, luovuudella ja hauiksilla.

Tuotelanseeraukset

Tuotelanseeraukset

Erottuvia ratkaisuja, jotka tekevät ensiesittelystä elämyksen. Pienistä PR-tilaisuuksista laajoihin lanseerauskampanjoihin.

Some-kampanjat

Some-kampanjat

Luovuutta ja dataa käsi kädessä. Somekampanja, joka näkyy, tuntuu ja sitouttaa.

Ensi-illat

Ensi-illat

Ensi-illat, joissa kaikki pelaa yhteen. Kutsuista elämykselliseen iltaan ja jälkimarkkinointiin.

Tuotejaot

Tuotejaot

Vaikuttava tuotejako, joka vie brändisi suoraan oikeiden ihmisten käsiin, harkitusti, näkyvästi ja kokemuksellisesti.

Immersiiviset WOW-elämykset

Immersiiviset WOW-elämykset

Kokonaisvaltaisia elämyksiä, jotka pysäyttävät, yllättävät ja jäävät mieleen brändisi omalla, unohtumattomalla tavalla.

Vaikuttaja-yhteistyö ja PR

Vaikuttaja-yhteistyö ja PR

Tarkoin valitut vaikuttajat ja huolellisesti suunniteltu PR, joka luo puheenaiheita ja vahvistaa brändin uskottavuutta.

Tapahtumat ja festarit

Tapahtumat ja festarit

Tapahtumia ja festarikokonaisuuksia, joissa brändi herää eloon ja kohtaa yleisönsä aidosti ja elämyksellisesti.

Kattava raportointi, joka vie tulokset uudelle tasolle

Meidän raportointi ei ole pelkkää dataa, vaan tarina siitä, miten brändisi kohtaa yleisönsä. Jokaisesta tapahtumasta ja brändikokemuksesta syntyy syvällinen analyysi, joka kertoo, mikä todella resonoi kuluttajissa.

Saat arvokasta tietoa, joka auttaa sinua:

  • ymmärtämään kohderyhmääsi entistä paremmin
  • kehittämään tuotteita ja palveluja datan pohjalta
  • suunnittelemaan tulevat kampanjat tarkemmin ja vaikuttavammin

Meidän loppuraportit eivät jää mappeihin pölyttymään, vaan ne toimivat konkreettisina työkaluina liiketoiminnan kehittämisessä. Niitä hyödynnetään usein myös johtoryhmätasolla päätöksenteossa, sillä ne tarjoavat selkeän kuvan siitä, mikä todella toimii ja miten asiakaskokemus näkyy tuloksissa.

Kun yhdistät luovat toteutukset ja ketterän raportoinnin, saat kokemuksia, joista on iloa tänään ja arvoa pitkälle huomiseen.

”Katsoin äsken raportin läpi. Aivan jumalattoman särmää duunia ja ammattilaisten tekemä raportti jota on kiva näyttää Heinekenille ja kenelle tahansa.”

Pekko Koski, Brand Manager